Ylen uutisankkuri Milla Madetoja on jakanut Instagramissa iloisia uutisia: hänen syöpäänsä koskevat testitulokset ovat olleet myönteisiä.
– Olin autossa ja lääkäri juuri soitti tuloksista. Ne oli hyvät! Madetoja iloitsee.
Julkaisussaan hän kertoo myös avoimesti tuntemuksistaan syöpähoitojen jälkeisestä elämästä.
– Talvella pelko iskeytyi minuun ja myönnän, se kulkee koko ajan rinnalla. Ymmärrän ja hyväksyn, että se ei ehkä lähde ikinä pois enkä edes yritä ajatella, että jonain päivänä en enää pelkäisi. Nyt se on mun matkassa ja sen kanssa kuljen eteenpäin. En pelotta, mutta rohkeasti, hän kirjoittaa.
Madetoja kertoi heinäkuussa saaneensa alkuvuodesta syöpädiagnoosin. Hänellä todettiin akuutti leukemia. Hoitojen yksityiskohdista hän ei ole puhunut, mutta on kertonut niiden olevan jo takanapäin.
– Talvi vaihtui kevääksi, kevät kääntyi kesäksi sairaalassa. Puoli vuotta sitten elämäni muuttui täysin – helmikuun alussa minulla todettiin akuutti leukemia. Samana päivänä kun täytin 43, asettauduin sairaalaan ja aloitettiin hoidot, hän kertoi heinäkuussa.
Syyskuun alussa Madetoja kertoi saaneensa sytostaattihoitoja sekä kantasolusiirron, joka tehtiin toukokuussa.
– Kantasolusiirtoa käytetään muun muassa leukemian hoidossa silloin kun kaikki muut keinot on jo käytetty. Siirto on monelle se viimeinen keino, Madetoja kertoi.
Lue lisää: Syöpää sairastava uutisankkuri Milla Madetoja kertoi lisätietoja tilanteestaan
Hieno uutinen