Itsemurhan tehneen Eemeli Peltosen Sofia-puolisolta riipaiseva päivitys: ”Olen haamu”

Eduskunnassa 19. elokuuta itsemurhan tehneen kansanedustaja Eemeli Peltosen puoliso, SDP:n Järvenpään kaupunginvaltuutettu Sofia Nevalainen, on jakanut koskettavan kirjoituksen sosiaalisessa mediassa.

Lue kirjoitus alta:

”Rakkain Eemeli. Kävit taas unessani. Sitten heräsin ja koin kaiken uudestaan. Uudestaan ja uudestaan.

Siitä on nyt kolme viikkoa, kun menetin sinut. Se on pisin yhtäjaksoinen aika, jonka olemme viettäneet erossa toisistamme.

Ennen tiesin välimatkan olevan aina väliaikaista, työmatkoja ja reissuja. Ne päättyivät jälleennäkemisen iloon ja helpotukseen, kun kova ikävä päättyi ja sain taas käpertyä kainaloosi nukkumaan.

Vaihdoimme reissujen jälkeen kasan matkamuistoja, joita olimme hankkineet toisiamme ikävöiden. Ajattelin sinua, kun näin tämän hassun jääkaappimagneetin museon turistipuodissa. Tämä muki toi mieleeni sinut ja se sopisi hienosti aamiaispöytäämme. Arvelin, että pitäisit tästä kirjasta, koska se tuntui sinulta.

En tiedä, milloin seuraavan jälleennäkemisemme aika koittaa. En voi seurata lentotutkasta lentoasi ja odottaa, milloin olet turvallisesti kotona. Nyt olet matkalla ikuisuuteen ja minä olen täällä toisella puolella.

Yritän pysyä kyydissä, kun kaikki muut maailmassa jatkavat elämäänsä. Elän menneisyydessä, mutta samalla kaikki ympärilläni oleva tapahtuu oikeasti. Olen haamu.

Kaikki sanovat, että suru on syvää rakkautta, joka etsii paikkaansa maailmassa. Suru ei kuitenkaan ole aina kaunista, melankolista ja herkkää. Se on kamalaa ja rumaa, kukaan ei varoita tai puhu siitä.

Se on pysyvä ahdistuksen tunne, joka istuu rintakehäni päällä. Kannan sitä pysyvästi mukanani ja se vetää minut pinnan alle ja yrittää hukuttaa sillä hetkellä, kun osaan sitä vähiten odottaa. Silti syleilen sitä ja pidän siitä tiukasti kiinni.

Olen tajunnut, että surutyö on maailman harhaanjohtavin käsite. Suru ei ole mikään projekti tai prosessi, jolla on alku, keskivaihe ja loppu. Se ei pääty eikä sillä ole lineaarista aikajanaa.

Se on pysyvä osa minua, joka rakastaa sinua ikuisesti.”

Prednisolon-kortisonilääkitys aiheutti kuoleman?

Sofia Nevalainen kertoi hiljattain MTV:lle, että noin kuukausi Prednisolon-lääkityksen aloittamisen jälkeen Peltonen alkoi puhua itsetuhoisista ajatuksistaan. Hän yritti hakea niihin apua useaan otteeseen. Eräänä aamuyönä Peltonen herätti puolisonsa – Nevalaisen mukaan hän vaikutti olevan kuin psykoosissa.

– Hän sanoi, että Sofia, nyt on sellainen tilanne, että hän ei enää pysty elämään. Hän sanoi, ettei enää selviä, vaan tekee itselleen jotain, jos ei saa apua, Nevalainen kertoi MTV:lle.

Peltonen sairasti minimal change -tautia.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit