Suomalaisen musiikin elävän legendan Kaija Koon elämästä tehty elokuva Kaunis rietas onnellinen saa ensi-iltansa helmikuussa 2026. Elokuvan traileri julkaistiin tänään 10. syyskuuta Kaijan 63-vuotis syntymäpäivän kunniaksi. Elokuvan ohjaa Selma Vilhunen ja pääosassa ”Kaijana” nähdää Jussi-Palkittu Oona Airola.
Voit katsoa trailerin alta:
Kaija julkaisi tunteikkaan päivityksen sosiaalisessa mediassa nähtyään elokuvan trailerin.
– Syyskuun lapsi. Tänään synttäripäiväni kunniaksi julkaistiin Kaunis Rietas Onnellinen -elokuvan traileri. Menkää kurkkaamaan mitä fiiliksiä ja muistoja se herättää…
Mäkin kurkkasin ja herranjestas mitä muistoja valui mieleen.
Taas on yksi vuosi lisää josta tulee taas uusia muistoja, kertoi Kaija Instagramissa.
Kaija heittäytyi vielä pohtimaan omia mottojaan ja mitä elämä tuo vielä tullessaan. Mittava ura on tuonut viisautta, mutta myös rentoa otetta elämään.
– No, loppuun on alkua vähemmän – niin kuin Markku Impiö tekstissään aikoinaan totesi. Siispä pitää onnitella itseään, että on sinnitellyt täällä maankamaralla näin pitkään ja levittänyt hyvää mieltäkin ajoittain ympärilleen. Älä koskaan kasva aikuiseksi – on hyvä motto tästä eteenpäin. Vierivä kivi ei sammaloidu on järeä klisee, mutta muistamisen arvoinen. Päivä kerrallaan – se pitää ihmisen järjissään. Näillä kliseillä ja kilsoilla jatketaan komeasti. Kiitos muistamisesta, kirjoitti Kaija Instagram-julkaisussaan.
Lue myös: Kaija Koo toivotti Katri Helenalle hyviä eläkepäiviä – ”Sinussa on rokkia baby”