Paula Vesala, 43, on raskaana!

Artisti Paula Vesala, 43, kertoo odottavansa lasta. Hän paljasti ilouutisen Instagramissa julkaisemassaan päivityksessä.

– Olen saanut pitää salaisuutta, jota toivoin hirmuisen kauan, ja luovutinkin jo. Sanottiin että olisi mahdotonta, mutta hän päätti tulla kuitenkin, Vesala kirjoittaa.

– Toivon että kaikki menee hyvin. Teatterissa on hyvä ja tähänkin tilanteeseen sopiva sanonta ennen ensi-iltoja onnentoivotuksen sijaan: Potkuja! hän lisää.

Julkaisunsa yhteydessä Vesala jakoi kuvia, joissa hän poseeraa luonnon keskellä esitellen raskausvatsaansa tummansinisessä asussa. Kuvien ottajana toimi hänen 17-vuotias esikoisensa.

Julkaisun kommenttikenttä on täyttynyt lukuisista onnitteluviesteistä.

Onnittelijoiden joukossa ovat muun muassa Paulan PMMP-kollega Mira Luoti, tv-juontaja Sonja Kailassaari ja Portion Boys -yhtyeen Tiina Forsby.

Vesala sai esikoispoikansa Juliuksen vuonna 2008 yhdessä Lauri Ylösen kanssa. Pitkä parisuhde päättyi eroon syksyllä 2016.

PMMP:n Ei enää ikinä dokumentissa Vesala kertoo haaveilleensa toisesta lapsesta. Hän sanoo saaneensa paljon kyselyjä raskaudesta erityisesti silloin, kun ilmoitti jäävänsä tauolle soolouraltaan.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit