Somepersoona Joni ”Stagala” Takalan illanvietto Turun saaristossa sai ikävän käänteen, kun hänet yllättäen työnnettiin laiturilta veteen. Videotapauksesta levisi nopeasti Tiktokissa.
– Olen videolla itse. Se tuli minulle täysin yllätyksenä, Takala vahvisti Iltalehdelle.
Hän kertoi viettäneensä iltaa seuralaisensa kanssa ja poseeranneensa kuvissa ohikulkijoiden kanssa, kun joku tönäisi hänet takaapäin veteen.
-Ilmoitus-
– He olivat selvästi suunnitelleet sen ja onnistuivat, Takala sanoi.

Ylös päästyään Takala yritti selvittää syyllisen henkilöllisyyttä, mutta kukaan ei myöntänyt tekoaan.
– Päätin lähteä ennen kuin tilanne eskaloituu, hän kertoi.
Takala pitää tapausta omalla tavallaan varoituksena.
– Oli tyhmä valinta mennä sinne. Ei pitäisi liikkua yöelämässä ilman henkivartijaa. Tämä on julkisuuden hinta, hän totesi ja lupasi jatkossa harkita tarkemmin, missä liikkuu.
-Ilmoitus-
Takala selvisi yllättävästä sukelluksestaan ilman vammoja, mutta rannekello saattoi kärsiä vesipesusta.
– Hyvin jekutitte, voi olla että lasku tulee perässä, Takala kuittasi tekijöille.
Hän muistuttaa, että tilanteet voivat nopeasti kärjistyä arvaamattomasti.
– Onneksi ei käynyt pahemmin. Olen kuitenkin amatööritason nyrkkeilijä, eikä moni ehkä mieti, mitä voi tapahtua, jos lähtee tuollaisiin tempauksiin. Kannattaa ajatella ennen kuin tekee, Takala painottaa.
-Ilmoitus-
Takala kohtaa seuraavan vastustajansa syksyn Ice Cage 5 -tapahtumassa, mutta ottelun vastustajaa ei ole vielä julkistettu. Eva Wahlström kertoi aiemmin tällä viikolla, että promoottori Max Hynninen oli tarjonnut hänelle paikkaa Stagalan vastustajana. Wahlström kuitenkin kieltäytyi tarjouksesta.
Lue lisää: Eva Wahlströmille tarjottiin ottelua Stagalaa vastaan – Näin hän vastasi
Amatööritason Turvapieksäjä tämä on!