Nina Tapio lamaantui – haukuttiin keikan jälkeen ”tuhdiksi tytöksi”

Taikapeili-yhtyeestä tuttu laulaja Nina Tapio on kertonut epämiellyttävästä kohtaamisesta, joka sattui hänen keikkansa jälkeen. Tapio on kertoo tapahtuneesta Instagram-tilillään.

– Oli hirveesti porukkaa ja ihmiset lauloivat intona mukana, ja ihan hullu meininki. Minulla oli tosi hyvä fiilis ja sitten tuli paljon kiitoksia keikan jälkeen, Nina Tapio kertoo videollaan.

– Yksi ihminen halusi kommentoida. Ei sanonut mitään keikasta, vaan sitten vain kommentoi: ”Et sä enää niin pieni ole. Sä oot nykyään tuhti tyttö.”

Tapion mukaan hän lamaantui tilanteessa eikä osannut reagoida sillä hetkellä.

– Minun ymmärrykseeni ei mene ollenkaan, miksi joku kommentoi toisen ulkonäköä.

– Harmittaa, etten sillä hetkellä osannut avata sanallista arkkua ja sanoa hänelle: ”Et kuule sinäkään välttämättä niin kaunokainen ole, että katsoppa peiliin.”

Lopuksi Tapio muistuttaa, ettei julkisuudessa esiintyviä henkilöitä tule pitää julkisena riistana.

Hänen päivityksensä on herättänyt runsaasti keskustelua somessa.

Oon nii pahoillani et jouduit kokemaan tollasta epäasiallista kommentointia! Joiltaki ihmisiltä (vieläpä aikuisilta) puuttuu TÄYSIN normaalit käytöstavat ja sit möläyttää päin naamaa. Se ei oo ikinä oikein tai hyväksyttävää, kommentoi tv:stä tuttu drag-artisti Aarni Mikkola.

– Tuolla jo viestittiinkin, mutta tännekin vielä, että samasta itsekin osani saaneena tsemppiä. Joskus/lähes aina kommentit satuttaa, vaikka olemme oppineet artisteina niitä blokkaamaan! Katri Ylander kirjoittaa.

– Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin silloin on parempi olla vain hiljaa. Sä olet upea juuri sellaisena kuin olet. Piste, eräs seuraaja kirjoittaa.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
2 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit