Muusikko Anssi Kela on avautunut Instagramissa ulkonäköarvostelusta. Kela kertoo saaneensa viestejä somessa, joissa on haukuttu muun muassa hänen hiuksiaan.
– Moni on nähnyt tarpeelliseksi haukkua ulkonäköäni, erityisesti hiuksiani. Tämä ei liity vain tähän viimeisimpään kuvaani. Olen koko artistiurani ajan saanut kuulla olevani ruma, ja jatkuvassa tukanleikkuun tarpeessa. Nyt parin viimeisen viikon aikana tätä palautetta on tullut tavallista enemmän, myös muihin postauksiini. Ja lauantaina jopa keikkareissulla, päin naamaani, Anssi kertoo.
– Se ei ole ok, hän toteaa.
Anssi kertoo, että yksi vaikeimmista asioista on oppia viihtymään omissa nahoissaan.
– Uskaltaa näyttää sellaiselta, miltä sisällä tuntuu. Minä olen pitkätukkainen mies mustissa vaatteissa. Tykkään olla tällainen. En täydellinen, mutta ainutlaatuinen.
Anssi kertoo huomanneensa itsessään ikääntymisen merkkejä.
– Joudun toki hyväksymään ikääntymisen vaikutukset: kasvot uurtuvat, vartalo ränsistyy. Hiukset ohenevat. Uskokaa tai älkää, mutta pidän niistä huolta: käyn säännöllisesti parturissa, käytän hoitoaineita. Kokeilin pari vuotta sitten ottaa tuuhennoksia omien hiusten sekaan. Pidin niistä, saatan laittaa uudestaankin. Olen viisikymppisenä miehenä onnekas, kun minulla ylipäätään vielä on tukkaa. Aion nauttia siitä.
– Jos en kelpaa sinulle tällaisena kuin olen, niin olkoon niin. Eikö kuitenkin olisi fiksumpaa, jos hoitaisin omat hiukseni, ja muut pitäisivät huolen omistaan? En minä arvostelusta rikki mene, näihin hommiin vaaditaan paksumpaa nahkaa. Mutta totta kai se loukkaa, kun ulkonäköä moititaan. Kaipaan hyväksyntää siinä missä kuka tahansa muukin. Ketään ei ole pakko satuttaa, voi myös valita toisin, Kela pohtii.
– Pahinta ei ole, mitä nämä kommentoijat sanovat minusta. Pahinta on se, mitä he sanovat itsestään. Olisi hyvä ymmärtää, että haukkumalla toisen ulkonäköä, julistaa samalla omaa sisäistä rumuuttaan, Anssi lataa.