Suomalainen kiekkolegenda löydettiin kuolleena

Entinen huippukiekkoilija ja nykyinen valmentaja Miika Elomo, 47, on kuollut. Asiasta tiedotti hänen seuransa Cergy-Pontoise Instagramissa.

– Suurella surulla ja järkytyksellä saimme juuri tänään kuulla päävalmentajamme Miika Elomon poismenosta, Cergny-Pontoise kertoo.

– Kaikki ajatuksemme ovat hänen vaimonsa, hänen perheensä ja läheisten luona.

Miika Elomo löydettiin kuolleena kotoaan Pariisin ulkopuolelta. Hän valmensi toista kauttaan Ranskan pääsarjassa.

Elomo oli entinen huippukiekkoilija, joka edusti SM-liigassa TPS:ää, HIFK:ta ja Bluesia. Hän voitti SM-kultaa HIFK:ssa vuonna 1998 ja TPS:ssä vuonna 1999. Liigaurallaan hän pelasi yhteensä 230 ottelua ja keräsi 55 tehopistettä (26+29).

NHL:ään Elomo varattiin ensimmäisellä kierroksella vuonna 1995, kun Washington Capitals valitsi hänet numerolla 23. Hän pelasi NHL:ssä kaksi ottelua ja AHL:ssä 216 runkosarjaottelua, voittaen farmiliigan mestaruuden vuonna 2001.

Pelaajauransa jälkeen Elomo siirtyi valmennustehtäviin. Suomessa hänet muistetaan TPS:n (2012–2015) ja TuTon (2015–2019) valmentajana. Ennen siirtymistään Ranskaan hän valmensi yhden kauden Norjassa ja toisen Puolassa sekä toimi parin kauden ajan Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen valmennustiimissä.

Lähde: IL

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit