Oho! Tältä näyttää Kerttu Rissanen isä – katso yhteiskuva

Kunto-ohjaaja Kerttu Rissanen on julkaissut Instagram-tarinoissaan videoita, joissa hän viettää aikaa vanhempiensa kanssa.

Kertun Riikka-äiti on tuttu näky tyttärensä somessa, mutta Kertun isää harvemmin on nähty.

Kerttu on julkaissut 24 tuntia kestäviin Instagram-tarinoihinsa yhteiskuvan, jossa hän istuu isänsä kanssa ravintolassa syömässä.

Näet kuvan tästä.

Kerttu nähtään rankassa tv-realityssä. Miten kestää terveys?

Kerttu nähdään Erikoisjoukot -sarjan kolmannella kaudella. Uuden kauden julkkiskilpailijat julkistettiin pari päivää sitten.

Rissanen jakaa usein sosiaalisessa mediassa pysäyttäviä tarinoita terveyskamppailuistaan. Hän on joutunut taistelemaan vakavan anemian kanssa, joka on toistuvasti vienyt hänet sairaalaan ja tiputukseen. Anemia ei kuitenkaan ole ollut ainoa haaste – Kerttu on myös kärsinyt suolisto-ongelmista, joita on hoidettu jopa äärimmäisin keinoin, kuten ulosteensiirrolla.

Lokakuun lopussa Kerttu joutui sairauslomalle jumppatöistään välilevyn pullistuman vuoksi.

Somessa on ihmetelty Kertun osallistumista Suomen rankimpaan tv-sarjaan, jossa sekä fyysinen että henkinen kestävyys viedään äärirajoille.

– Kerttu Rissanen erikoisjoukkoihin. On tainnut tapahtua viimeisen päälle virhe. Hänhän on jatkuvasti sairas. Joku vielä sanoi että hänellä on syömishäiriö. Saas nähdä miten tytön käy?? kommentoi eräs Gekkosen lukija täällä.

– Eiköhän Kerttu Rissanen taas valita koko ajan, kommentoi eräs somekäyttäjä Vauva.fi -keskustelupalstalla.

– Eikö tuolla Rissasella ollut jotain terveyshuolia? ihmettelee toinen.

Lue myös: Uudet Erikoisjoukko-kokelaat julkistettiin! – mukana mm. Kerttu Rissanen ja Jasmine Pajari!

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit