Linnea Leino eli unohtumattoman syksyn Anssin kanssa tanssin lumoavassa pyörteessä.
Näyttelijä Linnea Leino on jakanut Instagramissaan julkaisun, jossa hän muistelee menneen syksyn Tanssii tähtien kanssa -kilpailua.
Linnea voitti kisan yhdessä tanssiparinsa Anssi Heikkilän kanssa, ja päivityksestä huokuu lämmin nostalgia sekä ripaus haikeutta ja kaipuuta.
– Huhhei mikä tanssisyksy! Muutaman viikon on nyt saanut sulatella koko hommaa ja lepuuttaa kehoa. Olo on super kiitollinen. Sain TTK:n aikana kokea loputtomasti hienoja hetkiä ja tutustua aivan ihaniin ihmisiin. Adrenaliini virtas joka sunnuntai ja mä nautin niiiin paljon! Rankkaa oli, mutta jokaisen hetken arvoista, Linnea kirjoittaa.
Hän kiittelee Anssiä päivityksessään vuolaasti useampaan otteeseen.
– Suurin kiitos koko kokemuksesta kuuluu mun aivan upealle tanssiparille.
– Anssi oli opettajana tarkka ja kunnianhimoinen. Tajusin heti, että töitä tullaan tekemään ja tehtiinkin. Mutta kertaakaan hermostumatta tai turhautumatta, aina hölmöjen vitsien ja naurun saattelemana. Mietin loppukaudesta miten on mahdollista, että oon mennyt joka päivä innoissani treeneihin silloinkin, kun väsytti ja kroppaa kolotti. Kiitos siitä kuuluu Anssille, joka loi turvallisen ja hauskan tilan missä pystyin heittäytymään vapaasti ja iloitsemaan yhdessä.
– Kiitos Anssi jokaisesta treenistä, tsempistä, nillityksestä, naurusta, koreografiasta, tuesta, sunnuntaista ja kaikesta mahdollisesta! Oon onnekas, kun sain kokea TTK matkan just sun kanssa! Koutsi best, hän päättää.
Linnea julkaisi tekstinsä oheen 14 kuvaa TTK:sta, joissa hän poseeraa Anssin kanssa tanssiparketilla. Kuvat huokuvat intensiivistä ja eroottissävytteistä tunnelmaa.
Selaa kuvia alta: