Farmi Suomi -voittajalle on luvassa 30 000 euroa – Susanna Penttilä ei piittaa rahapotista

Farmi Suomi: Revanssi -kaudella on nähty yhteensä 13 aiemmilta kausilta tuttua kilpailijaa, joista jäljellä on enää kolme: toimittaja Katri Utula, somevaikuttaja Kirsikka Simberg ja yrittäjä Susanna Penttilä. Illan finaalijaksossa kolmikko kisaa tiukasti voitosta.

Finaalissa nähdään myös aiemmin kaudella pudonneet kilpailijat, jotka pääsevät vaikuttamaan pelin kulkuun. He äänestävät yhden finalisteista suoraan kaksintaisteluun, jossa ratkaistaan koko kilpailun voittaja. Kaksi muuta joutuvat vielä kamppailemaan paikasta kärkikaksikossa.

Ennen päätöstä Katri, Kirsikka ja Susanna saavat mahdollisuuden esittää perustelunsa siitä, miksi juuri heidän pitäisi edetä finaalikaksikkoon. Kolmikon puheenvuorot ovat kuitenkin yllättävän vaatimattomia.

Kirsikka aloittaa:

– En tiedä keksinkö mitään, minkä takia mun pitäisi päästä suoraan finaaliin yhtään sen enempää kuin kukaan muukaan täällä. Tämä on ollut mahtava Farmi-revanssi. Viime kerralla välttelin areenalle joutumista, koska se oli pelottavaa. Tällä kertaa olen saanut kisailla aika paljon. Tuntuu, että olen tietyllä tavalla voittanut ainakin itseni. Teidän kaikkien kannustus on ollut tosi kivaa. Vaikka äänestäisitte jotakuta toista, kiitos kun olette tsempanneet, Kirsikka sanoo.

Tämän jälkeen on Katrin vuoro.

– Mulla ei ole oikeastaan mitään muuta sanottavaa kuin se, että kun mä tulin tänne, ajattelin etten ehkä pärjää hirveän hyvin. Mä en oikein uskonutkaan itseeni, kunnes voitin Timon. Sain siitä vähän uskoa lisää itseeni. Senkään jälkeen en uskonut missään vaiheessa, että olisin finaalissa. Syy, miksi olen täällä, on siis puhtaasti teidän, koska olette kannustaneet minua. Se tuo tosi paljon luottoa itseen, koska muissa ihmisissä on se voima. En olisi parempaa Farmi-kokemusta voinut saada, Katri sanoo.

Lopuksi puheen pitää Susannna.

– En olisi ikinä uskonut, että olen täällä top kolmen joukossa. Se on kiitos teille kaikille, että olette auttaneet mua. Ei mulla ole mitään tiettyä syytä, miksi haluaisin pääpalkinnon, 30 000 euroa. Ei se ole se, vaan tämä Farmi-seikkailu täällä on ollut ihan parasta teidän kanssanne. Tämä on jo mulle niin iso voitto, että Susanna Penttilä on finaalissa! Susanna riemuitsee.

Lopussa vain yksi voi voittaa – ja voitosta käydään kiihkeä kamppailu.

Farmi Suomi: Revanssi tänään Nelosella kello 20.00 ja Ruudussa.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit