IS: Susanna Penttilä, 51, tapailee itseään 30 vuotta nuorempia miehiä: ”Tykkään kauniista nuorista miehistä”

Suomen tunnetuin Onlyfans-sisällöntuottaja ja pornotähti Susanna Penttilä kertoo Ilta-Sanomien tuoreessa haastattelussa tapailevansa useita 21-24 vuotiaita miehiä.

Suski ei ole aiemmin hiiskunut suhteistaan, mutta nyt salailu saa kuulemma loppua.

– Sanon suoraan, että osa on iältään 21–24-vuotiaita. Aina ajatellaan, että vain nuoret voivat nauttia tällä tavalla elämästä, mutta en enää välitä muiden mielipiteistä, koska vain kaikista lähimpien ihmisten mielipiteillä on elämässä mitään merkitystä, hän kertoo IS:lle.

Susanna kertoo tekevänsä samojen nuorukaisten kanssa myös Onlyfans-videoita, joissa harrastetaan seksiä.

Penttilä kertoo, että mihinkään vakavampaan suhteeseen hän ei poikien kanssa ryhdy.

– He ovat siihen liian nuoria. Siksi en ajattele vakavampaa suhdetta heistä kenenkään kanssa.

Susanna lataa myös suorat sanat oman ikäisistään miehistä.

–  Olen nainen, joka tykkää nuorista miehistä. Kun on tottunut ajamaan tuliterällä ja sporttisella Ferrarilla, olisi todella iso kynnys siirtyä omaa vuosimalliani olevaan Toyotaan, Penttilä lataa.

–  Minulle eivät sovi nämä pröystäilevät suomalaiset setämiehet, joiden törkypuheet ovat ällöttäviä. Tämä täti ei lämpene ilkeille ihmisille, sanon heti ei.

Penttilä tienaa aikuisviihteellä isoja summia. Hän on aiemmin kertonut ansainneensa reilussa vuodessa OnlyFans-sisällöllään yli bruttona puoli miljoonaa euroa. Raha onkin suurin motivaatio Penttilälle pornon tekemisessä.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
2 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit
Liisa
Liisa
1 vuosi sitten

Arvostelee toisten törkypuheita.. Ja aika ällö nuo omat mieltymyksensä, koska itsellään noin 15w poika. Rahan takia tekee kaikkensa, tuhoaa vaikka oman poikansa mielenterveyden tekemisillään. Sairasta…

Ikävä totuus
Ikävä totuus
1 vuosi sitten

No, en kehtaisi leuhkia tuollaisella asialla ja olen Penttilää nuorempi. Minulla ei ole hiuslisäkkeitä tai silikonirintoja, mutta punainen luonnonkihara tukkani kyllä huomataan. Ja jotenkin tykkään vain ikäisestäni miehestä.

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit