Käärijä eli Jere Pöyhönen on voittanut parhaan pohjoismaisen artistin palkinnon MTV Europe Music Awardseissa (MTV EMA).
Palkinnosta kilpailivat tänä vuonna Käärijän lisäksi Norjan euroviisuedustaja Alessandra, Ruotsin euroviisuedustaja Loreen, ruotsalainen house-musiikkia tekevä dj-kollektiivi Swedish House Mafia ja ruotsalainen laulaja Zara Larsson. Palkintojen voittajat valittiin yleisöäänestyksellä.
Voittajat oli tarkoitus kruunata virallisessa juhlagaalssa Pariisissa, mutta tapahtuma peruttiin vallitsen maailmantilanteen vuoksi.
Pakko sanoa, että on outo asia, ettei saanut kutsua Linnan juhliin. Minä en ainakaan ymmärrä. Hän olisi ansainnut kutsun ehdottomasti.
No hienoa…onnittelut Käärijälle!