Aira Samulin, 96, on tottu näkemään Tanssii tähtien kanssa -yleisön katsomossa. Tänä sunnuntaina Airaa ei kuitenkaan nähty TTK-lähetyksessä, sillä hän on sairastunut syysflunssaan. Asiasta uutisoi Iltalehti.
Sairausuutiset Iltalehdelle kertoi Airan lapsenlapsi Kiti Samulin.
– Aira on kipeä, joten ei pääse tänään tulemaan. Parempi hoitaa, Kiti kertoo lehdelle puhelimitse.
-Ilmoitus-
Iltalehden mukaan Samulinilta on jäänyt vain yksi lähetys väliin ennen tätä. Tämä tapahtui vuosi sitten. Myös tuolloin Samulin sairastui flunssaan.
– Silloin luulimme, että hänellä oli korona, mutta se osoittautui vääräksi oletukseksi. Otamme nytkin varman päälle, terveys ensin.
Lähde: Iltalehti