Kultainen Venla-Gaalaa vietettiin perjantaina 20. tammikuuta.
Sometähti ja tubettaja Mmiisas eli Miisa Grekov, 28, säteili Venla -gaalan punaisella matolla Teemu Muurimäen suunnittelemassa puvussa.
Miisa oli illan yksi näyttävimmistä kaunottarista. Hän oli ehdolla Vuoden esiintyjäksi mutta voiton nappasi lopulta Constantinos ”Gogi” Mavromichalis.

Näyttelijä ja tanssija Tiia Elg edusti kauniissa violetissa kimallemekossa. Louis Vuittonin ruskea laukku ei tosin sovi Gekkosen muotipoliisin mielestä kokonaisuuteen.

Salkkareista tuttu näyttelijä ja joogaohjaaja Kerttu Rissanen oli myös yksi gaalan upeimmista kaunottarista.

Aina upeaa juontaja Vappu Pimiää ei tietenkään voi jättää pois listalta. Vapun juontama Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelma valittiin Vuoden kilpailurealityksi.

Suomen syntisin laulaja Erika Vikman poseerasi punaisella matolla upeassa valkoisessa puvussa. Lisäksi laulajakaunottarella oli kullanvärinen Versace Jeans Couturen laukku, kengät sekät korut.

Tiia Elg, sinun olisi korkea aika käsittää, ettei kaikista ole näyttelijöiksi. Ns. ”näyttelijäsuorituksesi” Salatuissa elämissä on aivan kammottavaa sössöttämistä, tunarointia ja kökköilyä! Keskity rauhassa perhe-elämääsi, näyttelijänuran voit unohtaa ikuisiksi ajoiksi!! Olisi hauska tietää, minkä valtakunnan suhteilla sinut on kyseiseen sarjaan pestattu! Häivy televisiosta!!!
Minua oksetti ne kohtaukset, joissa köyri sen tyttönsä poikaystävän kanssa. Aina jotain seinää vasten panemassa. Ja joo, tiedän kyllä, ettei tarvitse katsoa! Ihan samaa mieltä, häipyisi koko televisiosta!
Kyllä olisi monellakin peiliin katsomisen paikka!!
Pimeällä täydet tissit esillä,ja pitämistä paljastui paksut reidet ja polvet,muutenkin lihonut,eikö Hintikka olis voinut juontaa?
hinkki hintikka, no se viimeksi! virnistelee omille jutuilleen ja tyrkyttämässä äijänsä kanssa joka paikan nippelitietoa meille turhille tietämättömille ihmiselle, hyi mitä saastaa ovat!