BB-Aki ja Jasmiina matkustivat yhdessä Kreikkaan! Onko parin välillä sutinaa? Näin Aki vastasi

Viime syksyn Big Brother voittaja Jasmiina ja finalisti Aki ovat parasta aikaa rantalomalla Rodoksella, Kreikassa.

Gekkonen tavoitti Akin ja kysyi onko kaksikon välillä muutakin kuin ystävyyttä. Mies ei halunnut kommentoida kaksikon suhteen tilaa mitenkään.

Sen sijaan Aki kertoi suuntaavansa Jassun kanssa vesipuistoon. Aki kertoi, että he ovat palaamassa takaisin Suomeen jo sunnuntaina.

Danny ja Erika samassa lomakohteessa

Aki julkaisi aiemmin myös noin puolen tunnin Instagram-liven, jossa hän vastaili someseuraajiensa kysymyksiin. Samalla lieksalainen metsäkoneenhoitaja paljasti nähneensä Rodoksella samaan aikaan lomailleet iskelmätähdet Dannyn ja Erikan, joiden suhde on tuoreen Seiskan mukaan syventynyt.

Aki kertoi videolla nähneensä kaksikon Suomi-baarissa, jossa Danny lauloi karaokea. Aki on sittemmin jo poistanut Instagram-livevideonsa.

Aki ei kiistänyt asiaa Gekkosen kysyessä häneltä asiasta, muttei myöskään halunnut kommentoida viihdeneuvoksen ja Erikan lomaa sen koommin.

Kuultiin että Danny ja Erika ovat lomailleet samassa kohteessa ja olette törmänneet karaokebaarissa? Pitääkö tämä paikkaansa?

– Ei ole oltu karaokebaarissa me.

Mutta Dannyn ja Erikan olette nähneet?

– Ei oo oltu myöskään heidän kans missään tekemisissä.

Miltä heidän meno näytti?

– Kannattaa kysyy sitä heiltä kun se ei meille kyllä kuulu.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Aki (@reittulan_aki) jakama julkaisu

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön J A S M I I N A 🐛 (@jassuppii) jakama julkaisu

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön J A S M I I N A 🐛 (@jassuppii) jakama julkaisu

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
2 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit
Ihmettelevä Eeva
Ihmettelevä Eeva
3 vuotta sitten

Apollomatkat kustansi tämän matkan näille kahdelle. Kun vaan makaat, kiroilet, ryyppäät ja tupakoit runsaasti niin voitat Suomen BB.n. Sen jälkeen sinusta tulee julkkis. BB.n päättymisen jälkeen tuo Jasmiina ei ole kuin juhlinut milloin laivalla ja milloin Hesassa. Ulosottovelat otettiin palkkiosummasta, mutta tuolla elämäntyylillä ulosottoa kertyy äkkiä lisää, kun vielä idolina on Sofia B. Töissä hän ei ole enää ollut siellä baarissa. Lähihoitaja kertoo olevansa, mutta nimeä ei näy Valviran rekisterissä. En kadehdi, mutta hän on äärimmäisen huono esimerkki nuorille, sillä oikea elämä ei ole pelkkää juhlaa ja ryyppäämistä. Selviytyjiinkin hänet pyydettiin ja siitäkin hänelle maksettiin. Sielläkin saa hotellissa makoilla kisasta putoamisen jälkeen.

Tuotantoyhtiöiden ei tulisi tukea tällaista elämänmenoa. Ainoa hyvä puoli tässä on se, että Aki on saanut naista ja päässyt elämänsä ekalle ulkomaanmatkalle. En toki tiedä onko tuokaan niin hyvä asia.

Seuraan Australian BB.tä. Siellä kiroilu, ryyppääminen ja tupakointi on kielletty. Siellä on paljon älyä ja fyysistä sekä psyykkistä toimintakykyä vaativia tehtäviä. Suomalainen versio on todella ala-arvoinen tuohon verrattuna. Toki en suomalaista versiota katso kuin silloin tällöin, ei nimittäin pysty katsomaan.

Meillä on paljon älykkäitä ihmisiä, jotka pelastavat ihmisten henkiä. Keksivät hyviä juttuja, auttavat köyhiä ja menestyvät urheilulajeissa. Paljon on arjen sankareita. Ei näistä kaikista tehdä samanlaisia julkkiksia kuin BB-talon voittajasta, joka on saanut voittonsa sekoilemalla. Tämä on asia, jota en tajua. Moni nuori sitten hinkuu tosi-tv ohjelmiin, kun näin helpolla saa rahaa. Aika moni joutuu kuitenkin turvautumaan psykologin ja psykiatrin apuun ohjelman jälkeen, jotkut loppuelämänsä ajan. Tuotantoyhtiöhän päättää voittajan näissä ohjelmissa ja osa jutuistakin on tuotantoyhtiön määräämää. Selviytyjiä olen aina katsonut, tuleva kotimainen kausi saattaa jäädä katsomatta mikäli tämä uusi BB julkkis saa sielläkin vaan hokea V kirjaimella alkavaa sanaa ja makoilla toisten raataessa.

Perään tuotantoyhtiöiltä vastuullisuutta. Älkää antako nuorille väärää kuvaa elämästä. Elämä on muutakin kuin peiton heiluttelua ja päihtyneenä sekoilua. Joidenkin mielestä tuollaista on hauska katsoa, minun mielestäni tuo on kaikkea muuta kuin hauskaa. Uusia tuon tason julkkiksia tulee koko ajan, ei Jasmiinaakaan ikuisuuksia sponsata ja sitten onkin taas iso ulosottovelka odottamassa, kun on tottunut makeaan elämään. Säälin Jasmiinaa, hänellä ei liene mahdollisuuksia saada rikasta miestä elättäjäkseen. Työ keskikaljabaarin tiskin takana odottaa ennen pitkää.

Riitta
Riitta
Vastaa  Ihmettelevä Eeva
3 vuotta sitten

Sarjassamme turhia julkkiksia. Kyllä se arki vielä koittaa noillekin. Peräkammarin poika taisi muuttaa Vantaalle, siellä elämä on paljon kalliimpaa kuin Lieksassa. Vai mistä tuo Aki olikaan?

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit