IS: Iida Ketola raiskattiin kesken taksimatkan – kertoo nyt avoimesti tapahtumista

Hiljattain Renne Korppilasta eronnut ja maaseudun rauhaan eläinten kanssa muuttanut somen rääväsuu ja yrittäjä Iida Ketola joutui joulukuussa 2019 raiskatuksi taksissa, kun hän oli matkalla kotiin ystävänsä hautajaisista.

Nyt Ketola kertoo tapahtumista Ilta-Sanomien haastattelussa.

Taksiraiskaaja saatiin tänä keväänä kiinni, ja tapahtumia käsitellään pian oikeudessa.

-Ilmoitus-

Iida kertoo, että häntä pidettiin lukitussa autossa vasten hänen tahtoaan. Tapauksen rikosnimikkeinä ovat raiskaus ja vapaudenriisto. Sama taksikuskin uhriksi on joutunut myös useita muitakin naisia.

Joulukuun 2019 tapahtumat vaikuttivat Ketolan elämään suuresti.

– Jouduin muuttamaan elämääni valtavasti, koska en ollut työkykyinen, eikä minulla ollut voimia mihinkään, Ketola kertoo IS:lle.

Ketola on saanut apua ja tukea ongelmiinsa myös terapiasta ja ympärillään olevilta läheisiltä ihmisiltä.

Voimakas tunteiden kirjo nousi pintaan tänä keväänä, kun Iida sai tetää, että tekijä on saatu kiinni.

– En noussut sängystä kolmeen päivään ja vain itkin, Ketola sanoo ja jatkaa:

-Ilmoitus-

– Sen jälkeen tuntui, että olen käsitellyt tämän surun ja nyt mennään ja hoidetaan tämä loppuun. Olen huojentunut siitä, että se oikeudenkäynti on vasta nyt, Iida jatkaa.

Kuvat:Instagram

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
4 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit
Sandy
Sandy
19 päivää sitten

Joopa joo iida Ketola..niimpä niin…🫢 väsyttää..🫢

Pirkko
Pirkko
4 vuotta sitten

Uusi taksilaki sai aikaan tämän. Kiitos Berner ja kaikki muut, jotka olivat taksiuudistuksen takana.

Sandy
Sandy
Vastaa  Pirkko
19 päivää sitten

Tämä on totta.

Sandy
Sandy
Vastaa  Pirkko
19 päivää sitten

Naiset jos joudutte taksia käyttämään niin pyytäkää naiskuski. Ei kannata mennä vaarantaa elämäänsä raiskaajien kynsiin. Ja selvinpäin vain tilatkaa taksi. Ei pidä luottaa tommoisiin äijiin jotka on hillittömiä sekopäitä.Naisille naiskuski🙏❤️

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit