Viime aikoina kohuotsikoihin joutunut liikemies Stefan Therman, 33, on päässyt jälleen kerran Seiskaan.
Tällä kertaa lehti uutisoi, että Stefu olisi riehunut Levillä aseen kanssa, ja pyrkinyt sisälle toisen mökkeilijän mökkiin.
Selkkaus sattui Levin matkailukeskuksessa toissa sunnuntaiyönä, ja siitä seurasi Seiskan mukaan mittava poliisioperaatio, jonka tarkoituksena oli löytää sekavassa tilassa ollut Stefan.
– Hän oli yrittänyt tunkeutua erään miehen mökkiin. Mukanaan hänellä oli pitkäpiippuinen ase, Seiskalle raportoidaan tapahtumista.
Stefun ahdistelema mökkeilijä ei uskaltanut lehden mukaan avata ovea vihaiselle liikemiehelle, sen sijaan hän soitti poliisille.
– Levillä on ollut poliisitehtävä 21.–22.3. sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, johon on liittynyt mies, mökki, auto ja ase. Tapauksen esitutkinta on kesken, eikä poliisilla ole toistaiseksi enempää kerrottavaa, Lapin poliisilaitoksen viestintäpäällikkö Anu Arhippainen kommentoi tapahtumia Seiskalle.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
Joo, ei todellakaan ole tällä kaikki muumit laaksossa! Täysi sekopää, ja kun sitä sekopäätä vielä laitetaan entistä sekommaksi kaikenmaailman mömmöillä, niin lopputulos on juuri tämä! Kerrassaan pelottava tyyppi. Thermanin ökyrikas suku on varmasti tosi ylpeä kultapojastaan!!!!!! Vielä kun aineiden vaikutuksen alaisena tappaa jonkun, niin avot!!
Sehän vielä tapahtuu, jätkä on ihan kuutamolla kamoissaan.
Joo, pelkään minäkin pahoin, että niin vielä käy. Ihme, että Aitolehti uskalsi olla tuollaisen hullun kanssa peräti yhdeksän vuotta, ja pienet tyttäret vielä siinä! Kyllähän Martinakin välillä instajutuissaan vihjaili, että kaikenlaista oli tämän herran kanssa!! Ja sanoi pelänneensä välillä. En ihmettele!!
Joo, nyt taitaa jo häkki heilahtaa. Eikö tämä jätkä ole ehdonalaisessa ajeltuaan amfetamiinipäissään siellä Hangon liepeillä?! Kammottavia juttuja, taitaa tosiaan muukin maistua kuin viina! Kyllä täytyy sanoa, kun tämän yhden loisen roikkumista tässä sällissä ajattelee, että suuri on ison rahan mahti. Itse en tuollaisen kivääriä heiluttavan sekopään kanssa olisi sekuntiakaan, en yksinkertaisesti uskaltaisi!!
Luulisi että Suomessa ehdonalaista vankeutta uhmatessa noin roisisti tulisi seuraamusta ja tukkapöllyä.
Hmmm… Näemmä Stefan on loma reissullaan unohtanut sen mietteensä että ”ehkä korkki kiinni ja urheilun pariin takaisin”…Liekö Hesburger Kingin oven takana on käynyt kolkuttelemassa. Selittyisi Sofian julkinen suukkokin, ei seurustelevalle. Kuka tietää, mutta hoitoa tämä herra kyllä hiljalleen jo tarvitsisi.
Kai nyt kellä vaan pää sekoo jos liikkuu jonkun pummin kanssa:(
just näin , toi sohva sen nupin on saanut sekaisin…
ja tää tahvo uskoo marokolaisiin satuihin… ne johtavat ”kadotukseen”…
Non – ni, ei hän ennen noin seko ollut…
Nyt tais tulla steppulille linnareissu? .. Rikkoi ehdonalaistaan tällä tempauksella.. No, kaveriksi pääsee Nikolle.. Ja josko Sohva käy tapaamassa sit molempia? Juonenkäänteitä riittää tällä seurueella!
Alapeukut on ihan kìvoja, niistä näkee, että asianomainen seuraa kommentteja.
Hah.!! Ja jotkut onnettomat typyt huokaa, kun tää mies on niin ihana.
Tyyppi tosi vaarallinen muille. Toivottavasti Martina pystyy suojelemaan pientä tytärtä tältä paskalta.
Ei kait sekoile kun tytär on kuvioissa, sehän olisi aika paha juttu… ehkä osaa pitää rajan silloin, mikä on hyvä.
Näinpä. Ihmettelen isosti miten jotkut uskovat Stefun ja Sofian tarinan siitä kuinka Martina oli suhteen narsisti ja vaati ”ero korvausta” jne. Kyllä Stefu ja Sofia on osoittautunut käytöksellään että terveillä papereilla ei heiluta…patalogista valehteluakin on tällä parilla ilmassa. Jos katsoo missä jamassa Stefu on eron jälkeen, niin kyllä Martina on ennemminkin pitänyt Stefusta huolta/ kaidalla polulla. Ja Sofia tuonut sekopäisyyden esiin. Eikös Nikolle käynyt aika samalla tavalla.? Taisi elää ilman päihteitä ennen Sofiaa…Kyllä se narsisti taitaa olla joku muu, kun kykenee vaikuttamaan ihmisiin näin.
Luulis Sofiaa jo hävettävän (eihän se osaa edes hävetä) kaikki negatiivinen, mitä on suustaan päästänyt. Saanut Sefun haukkumaan MA julkisesti. Nämä kaikki on Sofian tekosia. Soffi on tosi kiero ja valehteleva onnenonkija. Nyt sitten on tullut ilmi monta asiaa. Parempi kun Soffi mitäs suunsa kiinni. Jopa vanhentuneista mausteista kehtaisi julkaista jutun, moittien MA. Kyllä voi olla ilkeä narsisti ihminen. Näinkin pieni juttu, että vaan pääsi sanomaan. Olis kysynyt Martoilta ennenkuin julkaisi jutun. Tyhmyyden ylistystä. Tällöin puhuin hänen kesäkodistaan. Viimeisempänä pisti korvaan Dubain koti. Puhui kyllä ensin hotellista mutta korjasi koti. Naurettavaa . . . . !!!
ST on ”pahapäinen” kännissä. Ikävä juttu, että taitaa olla melkein aina kännissä.
ihan lammas ja lapanen selvinpäin , jurrissa ego nousee 100% x 10…
ja loput saammekin lukea näistä seiskasta ja iltapäivä lehdistä , hyvä
’niin et tulee tahvon tolloilut esiin…
Kyllähän Steffu lähtee lentää sohvin luokse koska on synttärit – pitäähän niitä juhlia*kippis ja hik* ja taas seiska saa hyvän jutun
Taitaa käyttää muutakin kuin alkoa.