Discovery+ -kanavalla alkavassa Iholla-sarjassa nähdään tällä kaudella kohukaunotar Martina Aitolehti, joka erosi viime keväänä kohuliikemies Stefan ”Stefu” Thermanista. Kohupari ehti olla yhdessä lähes kymmenen vuotta.
Iholla-sarjan ensimmäisessä jaksossa Martina suunnittelee hakevansa kamppeensa Stefanin Levillä sijaitsevalta ökymökiltä, jossa Martinakin on aikoinaan viihtynyt paljon.
– Varmaan se yksi vapaamatkustaja on päättänyt, että Levin kamat pitää tuoda just nyt sieltä. Mä käyn hakemassa. Siellä on niin arvokasta kamaa, etten sille yhdelle jätä mitään. Se ei opettele mun suksilla suksimaan, Martina lataa suorat sanat, viitaten Stefun nykyiseen rakkaaseen Sofia Bélorfiin.
Joulun Levillä viettäneet Stefan ja Sofia kertoivat eronneensa lokakuussa, mutta pari on yhä eron jälkeenkin viihtynyt tiiviisti yhdessä.
TOIVOO PÄÄSEVÄNSÄ EROON SOFIASTA JA STEFUSTA
Martina toivoo sarjassa pääsevänsä myös kokonaan eroon Stefanista ja Sofiasta. Lisäksi kaunotar hehkuttaa äitiyden tärkeyttä.
– Mulla on kaksi maailman ihaninta tytärtä, hän sanoo.
Martinan lisäksi Iholla-sarjassa nähdään somevaikuttaja Sara Sieppi, muusikko Leo Stillman ja tubettaja-laulaja Tuure Boelius.
Sarja alkaa Discovery+-suoratoistopalvelussa keskiviikkona 13. tammikuuta.
Lue myös: Ohhoh, Martina Aitolehti ilakoi Dubain rantavedessä – Katso kuumat kuvat!
View this post on Instagram
Lue myös: Eroja ja rakastumisia! Martina Aitolehti koki vaihderikkaan vuoden – Katso parhaat palat kuvina
View this post on Instagram
Lue myös: Urheilun täyteinen loma! Martina Aitolehti nauttii aurinkoisesta Dubaista täysin rinnoin – Kuvat!
Lähde: IS
Katse peiliin ei oo kyllä varaa lonksuttaa leukoja ihan samaan sarjaan kuuluu Sofian kanssa hyi helvetti mitä huijareta molemmat feikki akat.:(
ST teki pahan virheen tyttärelleen, julkisesti haukkuen hänen äitiään. Sofian käytös oli myös aivan ala-arvoista kirjoittelua aforismeja käyttäen. Oli silloin niin varma että, suhde toimii. Toisin kävi. Kehtasi nälviä, jopa ruokakaapin sisällöstä. Sofialla on näppinsä pelissä ST ulostuloon tyttären äidin haukkumisesta. Nyt on aikaa vähän miettiä, mitä pahaa on saanut myös aikaan. Nyt menee Martinalla hyvin. Mutta eipä hänellä. ”Jumala rankaisi” sanoo vanhakansa.
Fiksua puhetta!
Tulikin mieleen tuosta ruokakaapin sisällöstä S&S:n Levin reissu. – Oli
reteesti varattu kinkku ja kalkkuna
ruuaksi. Eihän niiden paistaminen
onnistunut, kun ei ’katettuna’ näkynyt
kumpaistakaan. – Baareissa syötiin,
bailattiin ja riideltiin… Että sellainen
joulu. Kuviin kyllä jotain ehdittiin
hätäisesti asetella.
Tosissaan tuo on kuvattu jo silloin kun Martina ja Stefan erosivat. Pitkän matkan on Martina tullut tuosta eteenpäin. Ero teki tälle naiselle hyvää. Sofiaa tuskin kukaan kadehtii. Nainen jonka omaisuus mahtuu Ikean kassiin. Ei edes pysyvää kattoa pään päällä. Stefaninkin laiva on alkanut eron myötä uppoamaan. Jatkuvaa päihde sekoilua ja raha vaikeuksia. Sofia saa pompoteltua stefua, kun tämä ei selvästikään osaa olla yksin. Kyllä Martina tässä erossa veti sen pidemmän korren.
Martina on ruma ja katkera nainen.kateellinen sofialle.Yrittää äitiydellä saada sympatiat.
Kun niin kehut ja kunnioitat Katiskaprinsessaa, niin kirjoita edes hänen nimensä edes isolla alkukirjaimella! !!!
Sally hyvä! Jaa muka tuollaiselle rikollisten kanssa elämisestä, monta kuukautta huumeringissä. Sellissä 10 päivää. Nyt ihan tyhjänpäällä. Rakennettu kokonaisuus. Huulet ottaa kohta nenään kiinni.
Ompa kumma juttu, kun klikkasin Sallyn kommenttiin peukkua ylös, samalla sekunnilla tuli sama määrä peukkuja alas eli joku näköjään ”kyttää”, ettei tulisi näitä peukkuja alas ((Aitolehdelle).
Olen huomannut juuri saman aikaisemmikin ja monta kertaa. Ei ole millään selitettävissä tämä, että sama määrä tulee samalla sekunnilla jne. ???????
Onko tämä sitä sananvapautta????? vai mistä on oikein kyse ; siis toimitukseen kysely tai kuka näitä sitten ”katsookin” sillä silmällä.
Toivottavasti ei itse Aitolehti päätä, kuka tänne kirjoittaa ja mitä….
Vai pitääkö ruveta tutkimaan tarkemmin asiaa.
Palkkaa asianajaja ???? Huolesi on naurettava.
Olen huomannut ’kankeutta’ peukutuksessa. Tabletilla kun
kirjoitan, on tosi hidasta, kännykkä
nopee. Saattaapi johtua omastakin
laitteesta.Peukut kirjautuu jotenkin
kerralla.
Ei voi olla tyhmempää akkaa kuin tämä Aitolehti.
Jo vuoden tällä erolla ”elättänyt ” itseään , ainakin sadannen kerran tämä sama juttu, ja taas jatkuu sama tekoitku ja tekohurskaus.
Lopettakaa jo lehdetkin tämä naurettava pelleily.
Aitolehdellä ei kyllä ole varaa morkata Belorffia yhtään.
Muistellaanpa tämän Martinan ( vai mikä hänen alkuperäinen nimensä olikaan) vuosien törkeitä sekoiluja ja nyt yrittää joka päivä valkopestä itseään. Luulee meitä ihmisiä tyhmiksi.
Onkohan sittenkin niin, että kadehtii Sofiaa.
Stefan, avaa sinäkin jo nyt sanainen arkkusi ja älä anna tämän Aitolehden koko ajan mustamaalata sinua.
Aitolehden röyhkeilyllä ei ole rajaa.
Martina tekee edes töitä ku eräs toinen
Voi kuule nyt hyvä ihminen. Tässä tapauksessa taitaa kateus tulla Soffin puolelta. Soffi kaipaa lapsia, perhe-elämää ja kotia. On sen julkisesti tuonut kaikkien tietoon. Näillä nyt mennään.
Ei noin kypsymättömistä hörhöistä ole lasten vanhemmiksi.
Täytyy tosi tyhmä/hullu olla joka, kadehtii Soffin elämää. Ollut pidätettynä ja pyöri todella vaarallisilla vesillä huumeringissä. Ja nyt elämä yhtä kaaosta.
Pata kattilaa tässä soimaa.
Totta varmaan. Tyhmä ja itsekäs ihminen. Ja jaksaa hehkuttaa äitiyden tärkeyttä. Kattos peiliin. Ei paljoo varaa morkata sitä Sohvaa. Mutta harmittaahan se kun rahoittaja mies ” vaihto toiseen.
Onhan se ymmärrettävää.
Joo, tyhmästi teki ST. Vaihtoi tuollaisen Katiskaprinsessaan. Viina maistuu hyvin. Nyt sitten ST on jatkuvasti esillä otsikoissa. Hyvä, että Martina pääsi eroon. Ei tuon Sohvinkaan elämä ole helppoa ST kanssa. Monni lue paremmin juorut.
Eikös Thermos ja Martti olleet aika monta vuotta yhdessä?
Ihmeen pitkä aika kestää tollasta juoppoa hörhöä.
Moni nainen kestää lasten takia. Suomessakin on tosi ikäviä tapauksia. Vanha sanonta on että, ”raha ei tuo onnee”. Joka pitää tässäkin paikkansa kuten esim. Sefu ja Soffi, kuten varmaan olet tietoinen. Onnes v******een ei kuole.
Totta. Ja jospa Thermos joutui ojasta allikkoon. Tai ojasta kaatikselle.
Ymmärräthän että sarjan kuvaaminen aloitettiin jo keväällä kun ero oli juuri tapahtunut? Ja miksi kukaan kadehtisi Sofiaa?
Alapeukkupäivystys ollut virkeänä taas.
Jep, – on hyvä avautua!!!