Turun hovioikeus tuomitsi Suomen hauskimman näyttelijän Aku Hirviniemen, 36, kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta. Hirviniemi jäi kuitenkin ilman rangaistusta, sillä hovioikeuden mukaan rikos oli vähäinen.
Aiemmin käräjäoikeus antoi Akulle vapauttavan päätöksen.
Nyt suosikkinäyttelijä kommentoi asiaa tuoreeltaan Facebookissa.
– Käräjäoikeus oli samaa mieltä asiasta kuin minä, mutta hovioikeudella oli eri näkemys. Tärkeintä kuitenkin on, että asialle on saatu piste ja uskon, että tästä ovat samaa mieltä myös asianomistajat.
Syyttäjällä oli oikeus nostaa syyte, koska tytöt olivat alaikäisiä.

Lähde: Iltalehti
En pidä Hirviniemeä lahjakkaana näyttelijänä, mutta jotenkin tässä nyt on jotain outoa. Nuoret naiset lähtivät vapaaehtoisesti Hirviniemen matkaan. Eivät ihan lapsia olleet, joten täytyi ymmärtää mihin lähtivät. MeToo on mennyt jo liian pitkälle. Ei varmasti ollut fiksua ehdotella härskejä juttuja tai kosketella naisia, mutta eihän tuossa onneksi sen pahempaa tapahtunut. Ei pidä lähteä kenenkään oudon ihmisen matkaan. Sillä säilyy monelta murheelta. Ja toivottavasti Hirviniemikin otti tästä opikseen.
Hirviniemi on mielestäni ihan lahjakas. Mutta totta, alunperinkin syytökset olivat hataria.
Ja julkisuus asiassa tietty voi jättää turhankin ison leiman näyttelijän maineeseen.
Taisi Toikin ns. Rikos syyte olla hatusta vedetty.
Joku stalkkaaja hermostui ja päätti kostaa.