Sussu haaveilee uudenlaisesta urasta.
Onlyfans-sisällöntuottaja Susanna Penttilä kertoo Aki Linnanahde Talk Show -podcastissa olevansa valmis lähtemään ehdolle eduskuntavaaleihin, mikäli sopiva puolue pyytäisi häntä mukaan.
Penttilä kuvailee itseään ”vihreäksi porvariksi”. Hän kannattaa vihreitä arvoja, mutta haluaa myös ajaa hienolla autolla.
– Mulla olisi paljon annettavaa porvareille, Penttilä toteaa.
Suski haluaisi vaikuttaa erityisesti yrittäjien asemaan ja verotukseen.
– Yritän saada veroja ja alvia alas ja olla yrittäjien puolella.
Lue myös: Susanna Penttilä julistaa podcastissa: ”Rakastan nuoria kundeja ja isoja tikkareita”
OnlyFans jatkuisi
Mahdollinen kansanedustajan ura ei tarkoittaisi Penttilän mukaan luopumista aikuisviihdesisällön tekemisestä.
– Onlyfans-videoita en tekis eduskunnasta, hän kuitenkin sanoo.
Podcastissa Penttilä paljastaa myös aikovansa sulkea Helsingin Korkeavuorenkadulla sijaitsevan Férrer-vaateliikkeensä, jonka hän perusti vuonna 2002.
Penttilän mukaan vaateputiikin liiketoiminta on kannattavuudeltaan heikossa tilanteessa. Jatkossa hän aikoo keskittyä enemmän verkkokauppaan ja pop-up-myymälöihin.
Lue myös: Susanna Penttilästä vuoti lisää rajua OF-materiaalia nettiin – Tällaista sisältöä se on
Kun tämä ihminen avaa suunsa ja en tarkoita sitä maksullista sisältöä,kun sinne menee mitä vaan,ylimääräiset valuu poskille,niin tuntuu kun kuuntelisi totaalista bimboa. Pelkästään vitsinäkin tämä on todella huono
Voi Härre God. Kuka tuota äänestäisi?
Ja kansanedustajalla pitää olla jonkinlainen moraali ja säädyllinen tausta tai pitäisi olla. Sekä älyä ja osaamista. Panobussi vaan Arkadianmäelle. Eipä taitaisi ehtiä kansanedustajan töitä tehdä. Luulin jo kaiken kuulleeni, mutta en näköjään.
Just mietin samaa