Jenni Poikeluksen valinta Big Brotherin juontajaksi herätti somessa sekä riemua että tylyä kritiikkiä.
MTV Huomenta Suomi -lähetyksessä paljastettiin perjantaina (16.10.), että Jenni Poikelus on Big Brother Suomen uusi juontaja.
MTV Uutisten mukaan Poikelus juontaa kaikki sunnuntai-iltojen suorat lähetykset. Samalla paljastettiin, että suosittu realityohjelma tekee paluun televisioon 27. joulukuuta.
Haaveili BB:stä jo teininä
Poikelukselle uusi juontopesti on erityisen mieluisa, sillä hän kertoo haaveilleensa Big Brotheriin osallistumisesta jo teini-ikäisenä.
– Muistan miettineeni ehkä 13–14v, että jos BB tulee joskus Suomeen, haen ehdottomasti mukaan.
– Muutama vuosi myöhemmin BB sitten alkoi Suomessa, mutta en lopulta uskaltanutkaan hakea. Jos joku olisi silloin sanonut, että jonain päivänä olen tuolla – en asukkaana, vaan mm. Mari Sainion jalanjäljissä juontamassa, olisin kyllä syönyt niittivyöni, Poikelus kertoo tiedotteessa.
Juontajavalinta on herättänyt vilkasta keskustelua Big Brotherin virallisella Instagram-tilillä. Kommenttikenttä täyttyi innostuneista reaktioista, mutta kaikki eivät olleet valintaan tyytyväisiä.
Lue myös: Jenni Poikelus: vauva tulossa! – katso raskauskuva
”Nyt on siis pakko katsoa!”
Monet ottivat Poikeluksen uuden pestin vastaan riemuiten.
– AHHHH TÄYDELLISTÄ, eräs seuraaja hehkutti.
– Sovit Jenni täydellisesti tähän pestiin, toinen kehui.
– Eikä?! Aivan mahtavaa! Nyt on siis pakko katsoa!, kolmas iloitsi.
– Oon odottanut tätäaaaaa!!!, kommenttikentässä riemuittiin.
”Eikö parempaa pystytty?”
Kaikki eivät kuitenkaan vakuuttuneet uudesta juontajasta. Osa kommentoijista antoi Poikeluksen valinnalle tylyn vastaanoton.
– Eipä tarvitse nyt sitten katsoa koko ohjelmaa…, yksi ilmoitti.
– Eikö parempaa pystytty, toinen ihmetteli.
– Jenni on ok radiossa. Mutta TV-esiintyjänä kovin arkipäiväinen, kolmas arvioi.
– Suomi on pieni maa mutta kyllä täältä muitakin ihmisiä löytyy, kommentit jatkuivat.
Uusia tuulia myös yksityiselämässä
Poikelus on tuttu Ylen viihdeohjelmista Thank God, sä tulit! ja Hengaillaan. Hänet on nähty myös MTV Suurmestari-ohjelman kilpailijana. Toukokuussa Poikelus jätti YleX aamuradion taakseen työskenneltyään kanavalla peräti 14 vuotta.
Uusia tuulia on riittänyt myös yksityiselämässä. Poikeluksesta tuli ensimmäistä kertaa äiti heinäkuun lopulla, kun hänen esikoisensa syntyi. Lapsen isästä juontaja on pysytellyt julkisuudessa vaitonaisena.
En ole ikinä BB:tä katsonut,enkä tule katsomaan.