Jethro Rostedt vältti vankilan

Jethro Rostedt sai hovioikeudessa ehdollisen vankeustuomion törkeistä veropetoksista.

Mediapersoona ja kiinteistövälittäjä Jethro Rostedt on tuomittu Turun hovioikeudessa vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen kolmesta törkeästä veropetoksesta ja yhdestä veropetoksesta.

Rostedt kertoi tuomiostaan maanantainaamuna Instagram-tarinoissaan.

– Hovioikeuden päätös muuten tuli. Ei muuttunut, Tallinnassa viihtyvä Rostedt kirjoitti.

Ilta-Sanomien mukaan Rostedt määrättiin 90 tunniksi yhdyskuntapalveluun ja korvaamaan Verohallinnolle yhteensä 599 238,64 euroa viivästyskorkoineen. Oikeudenkäyntikuluja maksettavaksi tuli 500 euroa.

Syyttäjä vaati Rostedtille vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdotonta vankeutta, mutta hovioikeus piti käräjäoikeuden aiemman tuomion voimassa.

IS:n mukaan Rostedt itse vaati rangaistuksen alentamista vuoteen ja neljään kuukauteen sekä yhdyskuntapalvelun poistamista. Hän vetosi siihen, etteivät teot olleet suunnitelmallisia ja että niiden taustalla oli uupuminen.

Rostedtin eduksi katsottiin myös se, että hän oli tunnustanut rikokset ja edesauttanut niiden selvittämistä.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Muutosta voi hakea korkeimmasta oikeudesta, jos KKO myöntää valitusluvan.

Lue myös: Jethro Rostedt voitti PactHousen ja 50 000 euroa – Video

Pact Talks

Jethro luotsaa Virosta käsin suosittua Pact Talks -keskusteluohjelmaa, joka on joutunut Suomen viranomaisten hampaisiin. Ilta-Sanomien mukaan Poliisihallitus on määrännyt Rostedtille rahapelimarkkinointiin liittyvän 25 000 euron uhkasakon, ja mahdollisesta jatkamisesta on asetettu uusi 30 000 euron uhkasakko.

Myös Pact Talksin ja PactHousen taustalla vaikuttava Saini, oikealta nimeltään Anthony Singh, on joutunut viranomaisten syyniin. IS:n mukaan Singhille on määrätty 100 000 euron uhkasakko, ja mahdollisen jatkon varalle jopa 200 000 euron uusi uhkasakko.

Mitä tunteita tämä herätti?

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
1 Kommentti
Masa
Masa
59 minuuttia sitten

Oikein,nyt vaan eteenpäin

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit