Mika ”Immu” Ilmen houkuttelee Kalle Palanderia kehään.
Immu Fight Night järjestetään 12. syyskuuta Helsingin jäähallissa. Illan ottelukortilla nähdään muun muassa Omar Tugarev, Pok Biil, Miro Honkanen ja Imran Mohammedi.
Tapahtuman promoottori Mika ”Immu” Ilmén kertoo tuoreella somevideollaan lukeneensa Ilta-Sanomien uutisen, jossa Palander kertoo, ettei ole harjoitellut kesäkuussa Beazt Fightissa käydyn Aleksi Valavuori -kohumatsin jälkeen.
Lue myös: Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren
Entisen alppihiihtäjän mukaan hän tarvitsee treenaamiseen selkeän tavoitteen, sillä pelkkä oman hyvinvoinnin parantaminen ei riitä motivaatioksi.
Lue myös: Immu paistatteli auringossa ja imi smoothieta naisseuralaisensa kanssa terassilla – Salakuva!
Videolla Immu perustelee haastettaan sillä, että selkeä tavoite voisi sytyttää Palanderin treeni-innon uudelleen.
– Huomasin, että Kalle ei ole saanut enää nyrkkeilytreeneistä kiinni ja sillä tavalla usein vanhoille miehille käy, että kun ei ole päämäärää, niin sitten ne treenit vähän jää. Niin käy myös mulle, Immu kertoo videolla.
Tämän jälkeen Immu päättikin haastaa Palanderin kehään.
– Ilokseni ilmoitan sulle Kalle, että meillä on vielä ottelukortilla yhdelle ottelulle tilaa ja haluaisin tarjota sulle tämmösen extreme-kokemuksen. Tervetuloa vaan syksyllä häkkiin mun kanssa, Immu sanoo videollaan.
Ilmén ilmoitti maaliskuussa otelleensa uransa viimeisen ottelun voitettuaan Aki Mannisen kolmannen erän teknisellä tyrmäyksellä. Kalle Palanderia vastaan hän olisi kuitenkin valmis tekemään vielä paluun kehään.
@immufightnight 🤷🏻♀️
♬ alkuperäinen ääni – immufightnight