IS: Sipilälle ikänsä valehdellut turvapaikanhakija raiskasi halvaantuneen naisen

Vuoden 2015 turvapaikkakriisistä tuttu mies on saanut vankeustuomion vakavasta seksuaalirikoksesta.

Ilta-Sanomien mukaan Fahad Firas Adday Al-Nuaimi tuomittiin Vantaalla tapahtuneesta raiskauksesta kolmen vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Rikos tapahtui heinäkuussa 2022. Tuomittu työskenteli tuolloin avustajana. Uhrina oli noin kuusikymppinen, osittain halvaantunut nainen, jota mies oli avustamassa.

Mies kiisti oikeudessa syyllistyneensä raiskaukseen ja väitti yhdynnän tapahtuneen yhteisymmärryksessä. Oikeus ei hyväksynyt miehen selitystä.

Sama mies valehteli ikänsä Sipilälle

Al-Nuaimi tuli julkisuuteen vuoden 2015 turvapaikkakriisin yhteydessä, jolloin Suomeen saapui kymmeniätuhansia turvapaikanhakijoita ja aihe oli vahvasti esillä uutisissa.

Erityisesti mieleen jäi MTV Uutisten kuvaama hetki Oulun vastaanottokeskuksesta, jossa silloinen pääministeri Juha Sipilä kohtasi turvapaikanhakijoita. Videolla Al-Nuaimi valehteli Sipilälle olevansa 17-vuotias. Myöhemmin selvisi, että hän oli todellisuudessa 19-vuotias.

– Näytän vanhemmalta, mutta olen vasta 17-vuotias, voin todistaa sen teille, mies sanoi videolla.

– Minut kidnapattiin ja isäni tapettiin, hän selitti.

Voit katsoa videon alta:

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
0 Kommenttia

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit