Podcast: Erika Vikman pettyi suomalaisten viisukäytökseen: ”Haistakaa koko Suomi v*ttu”

Erika Vikman kertoo, miten pahasti Suomen viisukevät ja KAJ-huuma häntä kirpaisivat.

Laulaja Erika Vikman kertoo pettyneensä siihen, ettei saanut suomalaisilta Euroviisuissa niin vahvaa tukea kuin oli toivonut.

Vikman avautuu aiheesta näyttelijä Pekka Strangin Ennakkoluulolla-podcastissa. Erika edusti Suomea kevään 2025 Euroviisuissa kappaleella Ich komme ja sijoittui finaalissa sijalle 11.

Erika sijoittui vuoden 2025 Euroviisujen finaalissa 11:nneksi. Kuva: ALL OVER PRESS

Lue myös: Erika Vikmanin uusi pridehenkinen biisi vääntää Raamatun tarinan uusiksi – ”Miksi pitää herjata kristinuskoa?”

Samaan aikaan Suomessa velloi melkoinen KAJ-huuma, vaikka suomenruotsalainen yhtye edusti viisuissa Ruotsia. KAJ sai Suomessa valtavasti huomiota ja jopa tasavallan presidentti Alexander Stubb kertoi kannustavansa vöyriläisyhtyettä. Myöhemmin Stubb tarkensi kannustavansa myös Vikmania.

Erika myöntää nyt, että kevät oli hänelle kova paikka.

– Täytyy sanoa, että kyllä olin pettynyt. Olisin halunnut, että mä olisin se Suomen suosikki. Olisin halunnut, että Suomi olisi ihan täysillä mun takana.

Vikmanin mukaan erityisesti gallupit, joissa suomalaiset kertoivat kannattavansa KAJ:ta hänen sijastaan, tuntuivat pahalta.

Podcastissa Erika paljastaa myös, kuinka kovaksi turhautuminen pahimmillaan äityi.

– Kyllä mun tiimi joutui välillä mulle sanomaan, kun olin menossa postaamaan jotain. Olin Suomelle kirjoittamassa, että ”haistakaa koko Suomi vittu. En enää edusta teitä”, hän naurahtaa.

Lue myös: Erika Vikman lähtee Euroopan-kiertueelle: ”Unelmani käy vihdoin toteen”

Vikman nähtiin keväällä 2026 Euroviisufinaalin väliaikanumerossa yhdessä Lordin kanssa. Kuva: All Over Press

Lue myös: IL: Erika Vikmanilta häpeilemätön sinkkuheitto: ”Kun on oma käsi”

Vikman kertoo olleensa tilanteesta aidosti vihainen.

– Miten voitte tehdä teidän edustajallenne näin?

Myös presidentin huomio KAJ:lle kirpaisi.

– Silleen lukee uutisen, että presidenttikin käy kättelemässä heitä. Olin vaan ”Omg nyt mä muutan kyllä Suomesta pois”.

Erika kertoo käsitelleensä asian ajan kanssa. Nykyään hän suhtautuu tilanteeseen jo kevyemmin ja pystyy omien sanojensa mukaan tervehtimään myös KAJ-yhtyettä normaalisti kadulla.

Asiasta uutisoi ensin Ilta-Sanomat.

Voit kuunnella podcastin jakson alapuolelta:

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
7 Kommenttia
Jp
Jp
6 päivää sitten

Eipä ole ainakaan minkäänlaisia käytöstapoja kotona opetettu. Karmee akka.

Muumit laaksossa
Muumit laaksossa
1 kuukausi sitten

Erika is Queen👑💗

Masa
Masa
1 kuukausi sitten

Voisiko syy olla siinä että artisti &biisi ovat,olivat umpipaskoja

Cecilia
Cecilia
1 kuukausi sitten

Voi Erika ja voi sinun kielenkäyttöäsi. Ensinnäkin Euroviisuissa ei voi äänestää omaa maataan, siksi Ruotsille ja Kajlle meni 12 points. Voitithan sinä Suomen karsinnan.

Toiseksi, Kaj ja Bada, bara bastu oli paljon parempi ja hauskempi kappale kuin Ich komme, mikä oli välillä väkisin laulamista. Näin Eurooppakin totesi ja äänesti. Ei kukaan muu edustajamme ole
käyttäytynyt noin lapsellisesti, vaikka on jäänyt jopa 0 pisteeseen.

Kolmanneksi. Kaikesta ei kaikki aina tykkää. Ja Suomessa presidenttikin saa sanoa rehellisen mielipiteensä, kuten minäkin. Jos en tykkää, sanon sen suoraan. Toivon sinulle onnea ja menestystä, vaikka tyylisi ei minuun kolahdakaan.

Timppa
Timppa
Vastaa  Cecilia
1 kuukausi sitten

Onhan tuo Wikman seksuaalisesti sairas ja pahasti. Luulee että perseen levityksellä pärjää laulukilpailussa. Oikeestaan säälittää, kun ihmisen mielessä on vain tissit, perse, riettaus ja alastomuus. Toiset opiskelee Yliopistossa ja saa hienon ammatin. Alkaa Wikmannillakin olla ikää sen verran, että parasta ennen on jo lähellä.

Leena
Leena
Vastaa  Timppa
1 kuukausi sitten

Ja luulee liikoja itsestään. Ilman Dannya tuo ei olisi yhtään mitään. Sinne vaan maailmaa valloittamaan, kun osaa saksan kieltäkin pari sanaa. Ich komme oli huonosti tehty biisi, miksi sitä ei saisi sanoa, eihän se edes ollut Erikan tekemä.

Elävä varis1
Elävä varis1
1 kuukausi sitten

Joopa joo…….

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit