Martina Aitolehden ja Esko Eerikäisen Victoria-tytär nähdään Ylen uudessa Nepot-sarjassa. Jo avausjaksossa käy selväksi, ettei Victoria haikaile vanhempiensa viitoittamalle julkkisuralle.
Victoria avaa sarjassa suhdettaan vanhempiensa somearkeen. Hänen kuvauksensa perusteella Aitolehti ja Eerikäinen eivät varsinaisesti vain päivitä somea, vaan some kulkee mukana aamusta iltaan.
– Mun vanhemmat ovat somessa joka päivä monta tuntia ja aika paljonkin. Tuntuu välillä, että vanhempani elävät sillä. He heräävät ja miettivät, että nyt mä kuvaan somea, Victoria kertoo turhautuneena.
– Ne miettivät koko ajan somea. Mun mielestä tuo on niin outoa.

Victoria kertoo myös, että kameran edessä oleminen ahdistaa, jos materiaali päätyy vanhempien somekanaviin tai televisioon. Hänen mukaansa monet ystävät haluaisivat itse julkisuuteen, mutta Victoria on ajatellut asiasta toisin jo lapsesta asti.
– Mä en ole yhtään kiinnostunut, Victoria toteaa julkisuudesta.
Nepot-sarja on katsottavissa Yle Areenassa ja maanantaisin Yle TV2 -kanavalla kello 21.00.
Kumpi vehe löytyy housusta ,pimppi vai pippeli,sehän se sukupuolen määrittää