Ensitreffit alttarilla -sarjasta tuttu Tuula on jakanut Instagramissa ihania perheuutisia: hän on saanut esikoisensa.
Tuula kertoo tuoreessa julkaisussaan, että vauva syntyi viikko sitten.
– Viikko sitten maailmasta tuli kauniimpi 🩷 7 päivää sinua 🤎 7 päivää rakkautta, ihmettelyä ja onnellisuutta 🤎 Kotona ollaan ehditty kaikessa rauhassa totuttelemaan uuteen arkeen ja hän on aivan valloittava pieni aarre 🩷, Tuula kirjoittaa.
Tuula nähtiin Ensitreffit alttarilla -sarjan kahdeksannella kaudella vuonna 2021. Hän avioitui ohjelmassa Miikan kanssa, mutta liitto jäi lyhyeksi, sillä pari päätyi eroon vain muutaman viikon jälkeen.
Tuula avioitui nykyisen kumppaninsa Matin kanssa viime vuoden lopulla.
– Sanoimme 11.12 toisillemme tahdon. Ihan vain kaksin, Tuula kirjoitti Instagram-julkaisussaan 22. joulukuuta.