Kerttu Rissaselta surullinen ulostulo: ”epävakaa olo”

Kerttu Rissanen on taas valittanut olostaan sosiaalisessa mediassa.

Entisen Salkkarit-tähden kevät on ollut sairauksien ja vammojen täytteinen. Hän on sairastanut muun muassa influenssan ja poskiolentolotulehduksen ja tautien jälkioireena menetti myös äänensä. Myös olkapää on reistaillut, Kertun mukaan tähän syynä on rokotus.

Lue myös: Kerttu Rissanen: Henkinen romahdus!

-Ilmoitus-

Rissanen on sanonut myös saaneensa ”mental breakdownin” eli hän on henkisesti aivan loppu. Isona syynä tähän on töiden ja jumppatuntien peruuntuminen.

– Minun mielenterveyteni ei ole tällä hetkellä parhaimmassa jamassa, Rissanen myöntää.

– On masentanu toi sairastaminen ja asioiden peruminen ja huomaan et kun puuttu rutiinit on vaikea pitää mistään kiinni, Rissanen jatkaa.

– Keho ei tunnu omalta, ei kiinnosta ruokarytmi eikä ruokavalinnat eikä oikeen mikään tai kaikki vaatii ekstra ponnistelua tällä hetkellä ku jaksaminen minimissä.

– Niin on epävakaa olo rehellisesti sanottuna, hän myöntää.

Rissanen julkaisi Instagramissa myös pidemmän kirjoituksen, jossa puhuu laajemmin mielenterveyshaasteistaan.

-Ilmoitus-

Lue myös: Kerttu Rissasella uusi ikävä vaiva: ”Aika masentunut olo tällä hetkellä”

Voit lukea päivityksen alta:


-Ilmoitus-

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
1 Kommentti
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit
Elävä varis1
Elävä varis1
1 tunti sitten

Joko taas….

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit