Näyttelijä Seela Sella, 89, kertoo Ilta-Sanomille sairastavansa nielusyöpää.
Sairauden vuoksi hän on joutunut perumaan kaikki työnsä ainakin huhti ja toukokuulta.
Sella käy parhaillaan tiheissä sädehoidoissa ja kertoo toivovansa, että hoidot tehoavat.
-Ilmoitus-
– Katsotaan saadaanko se sädehoidoilla tapettua ja mitä sitten. Ei tämä mikään ihan pikku juttu ole, Sella kertoo IS:lle.
– Minulla tuota ikää on jo kamalasti, niin ei tuo peruskunto niin hirveän hyvä ole taistelemaan sitä vastaan. Mutta katsotaan, on tämä mielenkiintoista, hän jatkaa.
Häntä harmittaa erityisesti töiden peruuntuminen, sillä työ on suuri osa hänen identiteettiään. Sella sanoo, että jos hoidot onnistuvat ja vointi sen sallii, töitä voitaisiin jatkaa taas syksyllä.