Muistatko vielä? Tältä Shirly Karvinen näytti 10 vuotta sitten – Kuvat

Vuoden 2026 myötä sosiaaliseen mediaan on levinnyt nostalginen trendi, jossa käyttäjät kaivavat esiin ja jakavat otoksia kymmenen vuoden takaa, vuodelta 2016.

Ilmiöön tarttui myös samaisena vuonna Miss Suomeksi kruunattu juontaja Shirly Karvinen, 33, joka jakoi lauantaina Instagram-tililleen kamerarullastaan löytyneitä muistoja tuolta ajalta. Vuonna 2016 23-vuotias Karvinen pyöri aktiivisesti Miss Suomi -kilpailuihin liittyneissä edustustehtävissä ja eli aikaa, joka lopulta nosti hänet koko kansan tietoisuuteen.

Karvinen nousi julkisuuteen juuri vuoden 2016 Miss Suomi -kisoista, joissa hän eteni finaaliin ja kruunattiin lopulta Miss Suomeksi. Jaetuissa kuvissa nähdään välähdyksiä tuosta ajasta, joista ensimmäisessä Karvinen poseeraa peilin kautta kameralle pelkissä alusvaatteissa.

– Jostain syystä mun puhelin on deletoinu kaikki kuvat toukokuusta 2016 eteenpäin, ehkä ihan hyvä. 😂 Mut siitä päätellen mitä muistoja on jäänyt jäljelle nii showroomin legendaariset peiliselfiet ja alusvaatteisillaan pyöriminen oli se juttu, Shirly kirjoittaa Instagramissa.

Selaa Shirlyn nostalgiset kuvat alta:

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit