Keskustan pitkäaikainen kansanedustaja ja entinen ministeri Taisto Tähkämaa on kuollut 101-vuotiaana. Tähkämaan kuoleman vahvistaa hänen tyttärensä Sanna Tähkämaa, jonka mukaan isä menehtyi Kaarinan hoitokodissa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Tähkämaa toimi kansanedustajana vuosina 1970–1991, puolustusministerinä 1977–1979 sekä maa- ja metsätalousministerinä 1979–1983. Hän oli Keskustan varapuheenjohtaja 1980–1984 ja kuollessaan iäkkäin elossa ollut suomalainen entinen kansanedustaja ja valtioneuvoston jäsen.
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho kuvaa Tähkämaata Suomen keskeisiin vaikuttajiin kuuluneeksi turvallisuuden vahvistajana ja yhteiskunnan rakentajana. Tähkämaa osallistui jatkosotaan Maaselän kannaksella ja Tali-Ihantalassa panssaritykinampujana ja yleni sodan aikana korpraaliksi.
Tähkämaan kuolemasta kertoi ensin Yle.