IL: Näin paljon Mr. Lothar on tienannut aikuisviihteellä

Aikuisviihteen konkarit Anssi ”Mr. Lothar” Viskari ja MissHornyGirl eli Minttu vierailevat Iltalehden Ukkola-ohjelmassa ja kertovat avoimesti uristaan sekä aikuisviihteen arjesta.

Mr. Lothar aloitti striptease-esiintyjänä jo 1990-luvulla ja siirtyi 2000-luvun alussa pornoelokuviin. Ohjelmassa hän arvioi tehneensä uransa aikana noin neljäsataa porno-videota ja esiintyneensä niissä noin kahdensadan eri naisen kanssa.

Aina aikuisviihdealalle halunnut Minttu päätyi alalle ex-kumppanin ehdotuksesta alkaa tehdä web-kamera-työtä. Pian hän alkoi julkaista videoita Pornhubiin ja OnlyFansiin, mutta nykyään hän tuottaa sisältöä ainoastaan OnlyFans-palveluun.

Vierailu tarjoaa suorapuheisen katsauksen aikuisviihteen kulisseihin ja siihen, millaista alan työ on tekijöidensä näkökulmasta.

Ohjelman juontaja-toimittaja Sanna Ukkola kysyy suoraan, paljonko Viskari ja Minttu ovat tienanneet porno-alalla. Viskari ei kainostele vaan antaa heti suoran vastauksen.

– En ole ihan varma tästä, mutta luulen, että Suomessa ei ole kuin kaksi esiintyjää, jotka ovat aikuisviihteellä tienanneet yli miljoonan, Viskari kommentoi ohjelmassa.

– Olet tienannut yli miljoonan? Ukkola hämmästelee.

– Joo, mutta ota huomioon, että olen aloittanut aika ajoissa. En ole samassa vauhdissa tienannut kuin Susanna Penttilä sitä miljoonaa, mies vastaa Ukkolalle.

Mitä tunteita tämä herätti?

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
0 Kommenttia

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit