Antti Tuisku oli ripuloida housuunsa puolimaratonilla: ”Ihan kauheeta”

Entinen artisti ja sittemmin urheiluun hurahtanut Antti Tuisku, 41, osallistui viikonloppuna Torreviejan puolimaratoniin Espanjassa.

Tuisku jakoi kisatunnelmansa Instagram-tarinoissa AT Ski Team -hiihtotiimin tilillä.

– Tämä oli yksi hirveimmistä kilpailukokemuksista, mitä minulla on koskaan ollut. Tohon 16 kilometriin asti tuli tosi nätisti ja olin edelläkin.

– Sen jälkeen loppui täysin energia, Tuisku puuskutti videollaan kuola roikkuen pitkänä nauhana leuasta.

Laulaja kertoo, että hänellä meinasi loppumatkasta tulla myös ripuli housuun.

– Minulla meinasi tulla ripuli. Viimeiset kolme kilometriä pidättelin ripulia.

Tuisku kertoo, että hän oli lähellä pyörtyä urheilusuorituksen jälkeen.

– Ja koskaan aikaisemmin ei ole käynyt maalialueella niin, että minut olisi pitänyt ottaa paareille, koska en vain pysynyt pystyssä.

Kaikesta huolimatta Tuisku juoksi puolimaratonin aikaan 1:29,36 ja sijoittui sijalle 92.

– Tankkaus meni kyllä päin helvettiä. Ihan kauheeta, Tuisku kirosi.

Lopuksi Tuisku näytti juoksun jäljiltä verille hiertyneet varpaansa ja heitti veriset lenkkarinsa tylysti roskalavalle.

Tuisku on viime vuosina panostanut urheiluun entistä määrätietoisemmin. Vuonna 2024 hän perusti oman AT Ski Team -tiiminsä ja on sen myötä osallistunut aktiivisesti hiihto- ja juoksukilpailuihin eri puolilla Suomea.

Tammikuussa hän teki debyyttinsä hiihdon SM-kisoissa.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit