Ellinoora: suru-uutinen

Ellinoora joutuu siirtämään viikonlopun keikkansa lääkärin kehotuksesta sairastumisen vuoksi.

Haloo Helsinki! -yhtyeestä tuttu artisti kertoo sairastuneensa niin pahasti, ettei pysty nousemaan lavalle.

– Hei nyt tavoitti mut voimalla tää useassa paikassa vallitseva kipeys vaikka oon yrittänyt kaikin keinoin sitä väistellä, Ellinoora kirjoittaa.

-Ilmoitus-

– Valitettavasti joudutaan siirtämään vklp keikat sairastapauksen takia ja lääkärin kehotuksesta, hän kertoo.

Joensuun Kerubin lauantain keikka siirtyy päivälle 4.4. ja Imatran Osmo’s Cosmoksen pääsiäissunnuntain esiintyminen päivälle 5.4. Ostetut liput käyvät uusina ajankohtina sellaisenaan.

Päätös on artistille poikkeuksellisen raskas, sillä live-esiintyminen on hänelle työn tärkein osa.

– Live esiintyminen on mulle tärkeintä ja haluan aina antaa kaikkeni yleisölleni. Olen tullut niin kipeäksi etten pysty esiintymään. Harmittaa ihan helvetisti, Ellinoora avaa.

– En yleensä sairastele ennen kiertueita ja oon työssäni perfektionisti, enkä halua lähtökohtaisesti ikinä jättää keikkaa tekemättä joten tämä sattuu todella.

-Ilmoitus-

Ellinoora kertoo odottaneensa kiertueen alkua innolla, sillä keikkapaikat olivat täyttymässä ja yleisöä oli tulossa ympäri Suomea. Hän toivottaa kaikille hyvää vointia ja lupaa tavata yleisön pääsiäisenä uusilla keikkapäivillä.

Lopuksi hän muistuttaa vielä, että lipunostajat voivat olla yhteydessä suoraan lipunmyynti ja keikkapaikkoihin mahdollisissa lippuasioissa.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit